Odotuksen kanssa ollaan pikkuhiljaa viimeisissä päivissä. Kaikenkaikkiaan Oona on voinut todella hyvin, ollut iloinen ja oma itsensä, syönyt kuin hevonen ja nukkunut kuin prinsessa. Pentula alkaa olla valmiina ottamaan vastaan taas vilkkaita pikkupartoja ja huoltojoukotkin ovat jo malttamattomia. Oonan lämpöjen mittailu aloitettiin virallisesti tänään, aamulämmöksi sain vain 37,3, joten tuskin montaa päivää enää menee. Sahailua kesti viimeksi pari päivää ennen virallista laskua, joten voi olla hyvinkin että olemme viikonloppuna jo tositoimissa. Oona on välillä vatsansa kanssa jo varsin tuskainen, se alkaa uhkaavasti muistuttaa Madagascar-elokuvan Gloria virtahepoa maatessaan lattialla.. Oonasta selvästi näkee että se tietää kyllä mitä tuleman pitää, nyt toivommekin vain että kaikki sujuu yhtä hienosti kuin edellisellä kerralla. kätilölle on varattu synnytystarpeiksi kynä ja paperia, muuta tuskin tarvitaan jos yllätyksiä ei tule..